Joo, enpä ole tänne kirjoitellut aikoihin. Nyt kuitenkin tuli sellainen olo, että esittelenpä tämänhetkiset kynnet! Jännittävää... Vihdoinkin olen saanut kasvatettua kynsiä suht hyvään kuntoon, joten näille pystyy jopa tekemään jotakin. Tosin se ilo on lyhytaikaista, töissä nimittäin ei saa olla värillistä kynsilakkaa.

Mutta sitten vähän näistä kynsistä. Ranskalaisen manikyyrin tein Lumenen Natural code- lakoilla, jotka eivät varsinaisesti siihen ole tarkoitetut, mutta itselleni toimivat riittävän hyvin. Koristeiksi sorruin ostamaan Iberon tarjouksessa olleita pieniä kiviä, joiden hintaa en nyt muista, enkä löytänyt kuittiakaan. Silti, edullisia olivat ja juuri sopivia tällaiselle aloittelijalle, joka ei ole ikinä aiemmin koristellut itse kynsiään muulla kuin lakoilla. Tosin ensi kerralla voisin tehdä noista mieluummin vaikka kukkakuvioita.

 

Olinpa tuossa viikonloppuna parhaalla keikalla ikinä. Oltiin kaverin kanssa siellä paikalla n. 4h, vaikka keikka kesti vain puolisen tuntia. Keikan jälkeen pääsimme käymään takahuoneessa, koska sinne ei pahemmin ollut tunkua. Noo pääsin siis juttelemaan siellä melko paljon sen ihmisen kanssa, jota olen fanittanut ja ihaillut sellaiset 4 vuotta.

Ja kun toinen on niin ihana, huumorintajuinen ja halailee ja jakaa poskisuudelmia, niin kai sitä on normaalia jäädä kaipaamaan? Kai on normaalia, vaikka on ohittanut jo ne teini-iän hullut fanitusajat, että ikävöi toista niin, että itkee joka päivä? Ei, ei ole normaalia. Välillä tuntuu, että tämä tunne on ihan liikaa kestettäväksi...

Tämä <3

Tuolle siis oikeasti sanoin, etten halua lähteä pois ja jättää häntä sinne. Naurahti vaan siinä halatessa, mutta keinutteli hetken edestaas ennen kuin päästi irti. Olen niin taantunut fanityttöilyasteelle!