Ulkona on tylsän harmaata, senpä vuoksi voisin kertoa miten kaikki alkoi. Eli miten löysin elämäni ensimmäisen rakkauden :)

Kaikki alkoi siitä, kun sain kesätyöpaikan paikkakuntani yhdestä kaupasta. Ensimmäiset päivät siellä olivat yhtä opettelemista, niin työtehtävien, että työkavereiden nimien opettelua - kaikki tulivat jossakin vaiheessa esittelemään itsensä minulle. Muistan tämän herran, sanotaanko nyt vaikka J:n hymyilleen minulle viehättävästi joskus hänet ohittaessani töissä. En silloin kiinnittänyt häneen kovinkaan paljoa huomiota, sillä huomioni tosiaan oli lähinnä työtehtävien muistamiseen. Pikkuhiljaa, kun aloin oppia työt, pystyin myös opettelemaan työkavereiden (n.30kpl) nimiä ja kasvoja. Miehiä oli yllättävän monta, mutta etenkin tämä eräs lihatiskiläinen kiinnitti huomioni hauskoilla jutuillaan, joita heitteli aina nähdessään. Vastailin hänelle niin hyvin kun pystyin ja pian huomasin, että aina, kun sanoimme toisillemme jotakin, sanoimme sen hymyillen tai nauraen. Pian huomasin odottavani, että hän olisi kanssani samassa vuorossa, jotta työpäiväni olisi viihtyisämpi. Aina hänet nähdessäni sisälleni tuli hyvä, lämmin olo ja yritin uskotella itselleni, etten ollut ihastunut häneen, hän vain oli niin mukavaa seuraa. Tuolloin seurustelin toisen kanssa, olin jo jonkin aikaa seurustellut, mutta lopulta myönsin itselleni, että olin oikeasti ihastunut J:hin. Aina hänen kulkiessaan ohitseni haistoin hänen käyttämänsä tuoksun, jota jumaloin, aina kuullessani hänen naurunsa jostain etäältä, toivoin, että olisin voinut olla siellä nauramassa hänen kanssaan.

Samaan aikaan suhteeni toiseen poikaan oli joutumassa tiukan päätöksen eteen. Jatkammeko suhdetta, kun kumpikaan ei oikein osaa puhua tunteistaan ja pojan tunteista en edes tiennyt mitään? Jatkanko yhä itseni haavoittamista, kun pojalle on tärkeämpää serkkunsa seura, kuin minun luonani käyminen, vaikka näimme niin hirveän harvoin muutenkin? Sitten, kun ahdistelin poikaa aiheesta, hän myönsi, ettei pysty täysillä olemaan mukana tässä jutussamme, joten molempien kannalta parempi oli vain päättää se. Samalla olin helpottunut, mutta tajuttoman surullinen, meillä oli kuitenkin ollut hyvät hetkemme.

Töissä käyminen piristi, varsinkin kun herra J oli paikalla naurattamassa ja kiusoittelemassa. Muistan yhden kerran, kun olimme molemmat lihatiskin takana ja juttelimme vain jotakin, kun tapahtui niin tilannekoominen juttu, jonka selittäminen tässä ei kuulostaisi läheskään yhtä hauskalta kuin se oli ja samaan aikaan molemmat aloimme nauramaan niin paljon, että paikalle tullut vanhempi miestyöntekijä katsoi meitä ihmeissään, kun pyyhimme kyyneleitä silmistämme. Vieläkin tuon tapauksen muistaessani hymyilen itsekseni ja toivoin, ettei asiakkaita ole lähistöllä ihmettelmässä.

No, tiesin toki, että tuo lähtisi tammikuussa armeijaan ja olin ihan tajuttoman surullinen ja mietin, miten jaksaisin olla töissä ilman häntä. Siihen oli kuitenkin vain sopeuduttava. Mutta, jotta asiat eivät olisi tarpeeksi yksinkertaisia, vaikka tuolloin olin eronnut poikaystävästäni, elin vielä suht "villiä" elämää ja minulla oli pari muutakin ei-niin-vakavaa- juttua samoihin aikoihin. Annoin niiden olla ennallaan, koska en ajatellut, että J:n kanssa tapahtuisi mitään. Eihän se edes ollut mahdollista, että olisin voinut saada hänet, niin ystävällisen ja komean miehen.

Sitten tulivat työpaikan pikkujoulut, joissa loppuillan istuin J:n vieressä ja juttelimme paljon kaikenlaisesta. Paljastin hänelle silloin, että käyn välillä tansseissa, siis kyllä, ihan oikeissa lavatansseissa. Yllättäen tuo ei nauranutkaan, vaan sanoi, että haluaisi itsekin joskus oppia tanssimaan kunnolla. Niinpä pyysinkin häntä tanssimaan kanssani ja opetin vähän samalla. Pikkujouluista lähdimme jatkoille, mutta jostakin syystä emme löytäneet keskustaan päästyämme enää muita työkavereita, joten menimme istumaan iltaa kolmen hengen porukassa. Kun lähdimme sieltä, viimeiset junat olivat jo menneet ja takseja ei ollut paikalla, niin ehdotin, että nuo voisivat tulla meille yöksi, asuinhan sentään aika lähellä keskustaa. Niin he tulivatkin ja jakoivat keskenään olohuoneen levitettävän sohvan. Itse mennessäni omaan huoneeseeni nukkumaan haaveilin siitä, kuinka mieluusti olisinkaan ottanut J:n viereeni.

Aamulla hiipiessäni aamupalalle huomasin J:n jo heränneen ja menimme syömään ja jatkoimme juttelemista. Huomasin, että meillä löytyi todella paljon yhteisiä puheenaiheita, juttua riitti vaikka kuinka paljon. Siltikin, katson tässä epäuskoisena kalenteristani, tuon jälkeen vielä kävin toisen miehen kanssa laivalla pitämässä hauskaa. Nyt ajateltuna se tuntuu ihan uskomattomalta, kuinka silloin pystyin viihtymään kenenkään muun seurassa? No, kerran jutellessani J:n kanssa fb:ssä sanoin jotakin, että pitäisi käydä kaupungilla ostelemassa joululahjoja ja tämä alkoi selittää, että voi tulla mukaan seuraksi. Sen jälkeen kävimme vielä kerran kahdestaan kaupungilla ja sen reissun päätteeksi uskaltauduin halaamaan häntä kiitokseksi.

Sitten, vihdoinkin pääsen selittämään ratkaisevasta illasta. Kerran, kun olin lähdössä tansseihin, laitoin tuolle viestiä, että tule ihmeessä mukaan. Tuo sanoi, että on niin väsynyt ettei jaksa, mutta lupasi seuraavalla kerralla lähteä mukaan. Niin sitten kävikin tammikuun viidentenä, lähdimme kahdestaan ajelemaan tanssipaikalle. Siellä opastin hänelle kaikkea mitä vain pystyin tanssimisesta ja tanssilavaetiketistä. Tuota harmitti, kun ei osannut tanssia ja joutui istumaan lähes koko illan. Kotimatkalla tajusimme, että koska olimme äitini autolla liikkeellä ja minulla ei ollut ajokorttia, emme pystyneet heittämään häntä enää kotiin. Sanoin, että voit tulla meille kyllä yöksi, jos haluat. Ja taisinpa lisätä, että kyllä siihen viereen samalle sängyllekin mahtuu, jos kiltisti olet. Näinpä tapahtui ja oli tajuttoman jännittävää saada hänet siihen ihan viereen nukkumaan. Käytin sitten tilanteen hyväkseni ja vain käperryin aivan kiinni häneen. Siinä sitten siliteltiin toisiamme ja pussailtiinkin jonkin verran. Siitä hetkestä onnellisuutemme alkoi ja rakkaudeksihan se on jo muuttunut :)